Perheterapian voimasta

Suomessa perheterapia on paitsi yleisesti tunnustettu myös paljon käytetty psykoterapian muoto. Hyvissä koulutusyhteisöissä kouluttautuneet perheterapeutit ovat oppineet hoitamaan sekä kokonaisia perheitä että pariskuntaa tai yksittäisiä perheenjäseniä perheen osana. Perheterapeuttisessa hoidossa voidaan yhtaikaa kiinnittää huomiota paitsi yksittäisten perheenjäsenien elämänhistoriaan ja sen vaikutuksiin perheen nykyisessä tilanteessa myös perheen tilanteen tai elämänvaiheen vaikutuksiin sen yksittäisten jäsenten kohdalla.

Maailmanlaajuisesti perheterapian voidaan katsoa saaneen alkunsa eri puolilla maailmaa samoihin aikoihin. 1950-luvulla Yhdysvalloissa Nathan Ackerman alkoi tavata kokonaisia perheitä, kun huomasi perheenjäsenten ihmissuhteiden suuren merkityksen potilaidensa vointiin. Isossa-Britanniassa pari- ja avioliittoterapiaan keskittyvä Tavistock-klinikka perustettiin 1940- luvulla. Juuri Tavistockissa  työskenteli myös John Bowlby, joka havaitsi perheen keskeisen merkityksen lapsen kiintymyssuhteen syntymiselle. Isien merkitykseen perhe-elämässä alettiin kiinnittää enemmän huomiota sotien jälkeen. Siihen asti heidän oli harvoin ajateltu vaikuttavan merkittävästi lastensa kehitykseen toisin kuin äitien. Suomessa sai 1940-luvulla alkunsa kirkon perheneuvonta, joka perustettiin avioerojen ehkäisemiseksi miesten palattua rintamalta. Samoihin aikoihin perustettiin myös Väestöliitto.

Pariskunnan keskinäinen hyvinvointi on olennainen osa koko perheen hyvinvointia. Ilman, että perheen vanhemmat voivat riittävän hyvin keskenään, ei koko perhe voi voida hyvin. Vanhempien keskinäinen huonovointisuus vaikeuttaa lasten tervettä kehitystä, mikä perheterapian saralla on monesti huomattavissa mm. siinä, että lapsen voimakkaidenkin oireiluiden taustalla havaitaan toistuvasti vanhempien parisuhteen ristiriitaisuutta tai kuormittuneisuutta. Kysymys voi olla kasvatuksellisista erimielisyyksistä, jotka nekin usein pohjautuvat vanhempien välillä valitseviin muihin ristiriitoihin. Milloin on kysymys siitä, etteivät vanhemmat ole riittävästi eriytyneet omista kasvuperheistään, milloin siitä, etteivät he koe tulevansa keskinäisessä suhteessaan kunnioitetuiksi, kohdatuiksi tai arvostetuiksi. Myös vanhempien tyytyväisyydellä keskinäiseen seksuaaliseen vuorovaikutukseensa on huomattavia vaikutuksia heidän kykyynsä huolehtia koko perheen hyvinvoinnista.

Turkulaisen psykiatrian emeritusprofessorin Yrjö Alasen mukaan terve perhe täyttää seuraavat ominaisuudet:

  1. puolisoiden keskinäinen suhde tyydyttää heidän seksuaalisia ja emotionaalisia tarpeitaan
  2. lapsia kohtaan osoitetaan riittävää lämpöä ja ymmärrystä niin, että lasten on mahdollista ilmaista tunteitaan ilman liiallisia rajoituksia
  3. sukupolvien välinen raja on säilytetty vanhempien ja lasten välisissä suhteissa
  4. vanhemmat toimivat sopivina samastumiskohteina lapsilleen
  5. sekä yksittäisillä perheenjäsenillä että perheellä kokonaisryhmänä on kykyä kasvaa ja oppia
  6. perheen sisäiset ristiriidat myönnetään useammin kuin kielletään
  7. irrottautuminen perheryhmästä on lapselle hänen varttuessaan aikuiseksi mahdollista ilman syyllisyydentunteita tai perheen muissa jäsenissä kehittyvää katkeruutta

 

Perheterapian alkutaival on ollut vahvasti psykoanalyyttiseen teoriaan pohjautuva. Keskeistä tasapainoisen aikuisen parisuhteen ja perhe-elämän saavuttamisessa on riittävän hyvän kiintymyssuhteen mahdollisuus lapsuudessa, minkä seurauksena syntyy käsitys itsestä rakastamisen arvoisena ja rakastamiseen kykenevänä yksilönä. Toisena keskeisenä asiana voidaan pitää riittävästi kehittynyttä kykyä yksinoloon ja ulkopuolisuuden tunteen sietämiseen. Tämä kyky kehittyy lapselle, kun hän voi oivaltaa, että vanhemmat yhdessä pitävät hänestä hyvää huolta, mutta samalla kuitenkin jakavat keskenään myös jotain sellaista todellisuutta, jonka ulkopuolelle hän joutuu jäämään.

Edellä mainittuihin kysymyksiin voidaan palata paitsi omassa yksilöterapeuttisessa myös perheterapeuttisessa hoidossa myöhemmin elämässä. Perheterapeuttisessa hoidossa on usein äärettömän vaikuttavaa, kun perheen yksittäisten jäsenten elämänhistoriaa voidaan yhdessä käydä läpi ja huomata, miten eri perheenjäsenten kasvuhistorian kysymykset eri tilanteissa nostavat päätään uudella tavoin. Hankalissakin elämäntilanteissa voi olla helpottavaa nähdä perhettä koskevat asiat uudessa valossa, kun niitä tarkastellaan kehityksellinen historia huomioiden. Vaikka konkreettinen elämäntilanne ei muuttuisikaan, sen uudenlainen tulkinta voi avata tietä eteenpäin ja auttaa perhettä ja sen jäseniä muuttamaan suhtautumistaan kulloinkin käsiteltävänä oleviin kysymyksiin. Koko perheen ja sen yksittäisten jäsenten olo helpottuu mahdollistaen aiempaa suuremman tyytyväisyyden kautta terveen kasvun, kehityksen ja luovuuden.

Perheterapeuttisessa hoidossa on mahdollista tavata perhettä ja/tai sen jäseniä kulloinkin tarkoituksenmukaisessa kokoonpanossa. Olennaista on, että puolisoiden keskinäiset kysymykset ja epäselvyydet voidaan käsitellä rauhassa (usein ilman lasten läsnäoloa) ja näin vahvistaa heitä yhdessä toimimaan vanhempina samansuuntaisesti toisiaan ja toistensa ratkaisuita kunnioittaen. Tämän mahdollistamiseksi on tärkeää käsitellä heidän keskinäiseen suhteeseensa liittyvät kysymykset ja ongelmat niin, että he voisivat olla mahdollisimman tyytyväisiä keskinäiseen suhteeseensa. Vanhempien hyvä parisuhde muodostaa lapselle hyvän kodin.

Sari Sundvall-Piha
Psykologi, TM
Vaativan erityistason perheterapeutti
Työnohjaaja
sari.sundvallpiha@gmail.com