Yleiskatsaus ongelmiin

Kun kaksi ihmistä kohtaa toisensa, joilla on halu löytää itselleen sopiva kumppani, kohtaaminen voi johtaa heti ensi näkemisestä suhteeseen, joka voi kestää toisen kuolemaan asti. Tai rakkaus syntyy vähitellen ajan kuluessa. Suhteen muodostuminen voi hyvinkin nopeasti loppua eri syistä. Nuoreen ikään usein yhdistetään vielä vaihtuvat kumppanit, seurustelu voi katketa tai myös edelleen edetä, jopa hyvinkin nuorten ihmisten kohdalla kohti pitkää yhteistä suhdetta. Parisuhde aikanaan johtaa edelleen usein perhein perustamiseen, tai uusioperheiden muodostamiseen. Ero tai puolison kuolema johtavat usein uusiin suhteisiin, mutta eivät välttämättä kaikkien kohdalla. Ero voi olla niin traumatisoiva kokemus, että uskallus sitoutua toiseen ihmiseen enää ei onnistukaan tai se tapahtuu vasta pitkän ajan kuluttua.

Ihmisen ikääntymisen myötä tapahtuu psyykkisiä ja fyysisiä muutoksia. Ympäröivä yhteiskunta, ihmisen työympäristö tai esimerkiksi jo eläkkeellä olevan ihmisen sosiaalinen yhteisö vaikuttavat parisuhteeseen. Tänä päivänä usein stressaava työ luo yksilölle suuria paineita heijastuen parisuhteeseen. Yllättävät sairastumiset tai jo aikuisten lasten vastoinkäymiset voivat aiheuttaa suuria ongelmia yksilölle ja edelleen parisuhteelle. Masennus ja ahdistus, jotka syntyvät yllättäen esimerkiksi omista lapsuuden ikävistä kokemuksista, voivat aktivoitua hyvinkin myöhäisessä iässä. Missään ikävaiheessa ihminen ei ole täysin suojassa erilaisista itsestä tai ympäristöstä syntyvistä ongelmista. Mustasukkaisuus on normaali tunne parisuhteessa, mutta pahimmillaan se voi alkaa terrorisoida suhdetta. Myös hyvinkin iäkäs ihminen voi tuntea voimakasta mustasukkaisuutta kumppanistaan, se ei ole vain nuorten parien ”yksinoikeus”.

Parisuhdeongelmat ovat kokonaisuus parin keskinäistä dynamiikkaa ja ulkopuolelta tai omasta henkilöhistoriasta syntyvistä ongelmista. Usein on hyvin hankala nähdä näiden asioiden vuorovaikutusta toisiinsa, mistä mikäkin syntyy. Ihminen kokee oman tilanteensa ja ongelmat usein hyvin ainutlaatuisina, kellään muilla ei samankaltaisia ongelmia ole, ihminen syyttää kohtuuttomasti itseään myös. Vaikka näin ei todellisuudessa ole. Riittävän aikainen havahtuminen parisuhdeongelmaan mahdollistaa usein suhteen pelastamisen ja sen jatkumisen. Ongelmista selviytyminen myös usein vahvistaa suhdetta.

Ihmisestä itsestä lähtevät ongelmat voivat näkyä vaikkapa kykenemättömyytenä luottaa kumppaniinsa, kommunikaatio on huono, tunneyhteys on riittämätön. Läheisriippuvuus tai erilaiset psyykkiset vaikeudet voivat kuormittaa suhdetta. Nämä ongelmat voivat kulkea suhteessa mukana jo alusta alkaen tai ne aktivoituvat jossain elämäntilanteessa. Vajaa tunneyhteys johtaa puolisoiden etääntymiseen. Tämä heijastuu usein myös seksielämään, joka alkaa hiipua. Jos yksilö ei pääse ongelmistaan yli, lopputuloksena voi olla ero tai se että parisuhteen laatu on huono. Pari sinnittelee yhdessä esimerkiksi lasten, taloudellisten syiden tai jonkun muun ulkopuolisen syyn johdosta.

Henkinen tai pahimmillaan jopa fyysinen väkivalta voivat olla parisuhdeongelmien syynä. Näihin usein yhdistyy päihteiden liikakäyttö ja muiltakin osin puutteellinen elämänhallinta, esimerkkinä talousasioiden huono hallinta. Alkoholiriippuvuudesta puhutaan paljon, mutta Suomessa on valtava määrä myös esimerkiksi peliriippuvaisia ihmisiä. Tällainen riippuvuus voi aiheuttaa suurta häpeää ja pelkoa sitä kokevassa kumppanissa. Päihdeongelmat ovat valitettavan yleisiä, ne kuormittavat parisuhteita ja perheitä, vaikkapa yksilö ei lähtökohtaisesti olisikaan väkivaltainen. Lääkkeiden väärinkäyttö voi kuormittaa suhdetta. Usein ihminen ei tunnista, että esimerkiksi alkoholin liiallinen viikonloppukäyttö rasittaa parisuhdetta, vaikka kumppani tästä huomauttaisikin. Monasti päihde- ja muut elämänhallintaongelmat ovat  parisuhdeongelmien taustalla. Hyvää ennaltaehkäisyä on huolehtia omasta fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista.

Seksuaalinen halujen kohtaamattomuus voi muodostua suureksi ongelmaksi, joka edelleen johtaa suhteen katkeamiseen. Toisen pettäminen seksuaalisesti ja henkisesti muodostaa helposti ongelman parin välille, vaikka toinen ei pettämisestä tietäisikään. Tänä päivänä korostetaan voimakkaasti hyvän seksin merkitystä. Tämä aiheuttaa suorituspaineita ja ihminen voi kokea suurta riittämättömyyttä. Erilaiset seksuaaliset mieltymykset voivat aiheuttaa myös suuria vaikeuksia.

Tärkeätä on muistaa että myös erilaiset perussairaudet ja niiden seuraukset usein aiheuttavat parin välille ongelmia. Sairaus voi olla sellainen, ettei ihminen voi sille mitään, esimerkiksi syöpä tai erilaiset onnettomuudet. Tai sairaus on itse välillisesti aiheutettu, esimerkiksi riittämättömällä liikunnalla. Tällöin itsesyytökset tai pettymys puolison toimintaan voivat pahimmillaan johtaa suhteen katkeamiseen.

Yhteiskunnan muuttuminen on vähentänyt perheympäristön merkitystä mutta edelleenkin parin vanhemmat, lapset, lähisukulaiset, ystävät tai muu lähipiiri voivat aiheuttaa suurta kitkaa parin välille. Esimerkiksi mies sallii oman äitinsä liikaa vaikuttaa elämäänsä ja parisuhteeseensa. Aiemmin Suomen ollessa voimakas agraariyhteiskunta, esimerkiksi ns. anoppi-miniä -asetelma aiheutti hyvin usein ongelmia sotien jälkeisissä sukupolvissa. Parin lähipiirin merkitys vaikeuksiin voi olla yllättävän iso myös tänä päivänä ja osin vaikeasti tunnistettavakin. Omien vanhempien huono esimerkki tai lapsuuden väärät mallit voivat aiheuttaa parin välille ongelmia, joita parin osapuolet eivät edes huomaa toistavansa omassa suhteessaan.

Parisuhdeongelma, joka usein eri yhteyksissä tuodaan esille, on huonosti toimiva kommunikaatio, parin vuoropuhelu. Mikäli vuoropuhelua ei ole, joko kumpikaan ei puhu, tai tapahtuu vain monologi yhteen suuntaan, tunneyhteys parin välillä heikkenee. Riittämätön kommunikaatio voi johtua lukuisista eri syistä. Pari saattaa havahtua tilanteeseen ja tilanne paranee. Mutta mikäli huono kommunikaatio johtaa riitelyn tai vaikenemisen noidankehään, tilanteesta voi olla vaikea päästä ulos.

Vaikka ongelmat ovat usein yksinkertaistettuna samankaltaisia, jokainen pari muodostaa oman ainutlaatuisen suhteensa, jonka osapuolina ovat ainulaatuiset yksilöt, joille ei täysin identtistä vastinetta löydy. Mutta onneksi useimpiin parisuhde- ja seksuaaliongelmiin on mahdollista saada tarvittaessa myös apua. Liian usein pari vain odottaa turhan kauan, jopa useita vuosia, ennen avun hankkimista. Mutta aina kannattaa myös ensin itse yrittää, voisiko ongelmasta päästä yli. Rohkeus ottaa ongelma esille kumppanin kanssa, mahdollisimman rehellinen dialogi, voivat johtaa siihen, että vaikeuksista päästään yli normaaliin arkeen iloineen ja suruineen.

Jouni Pölönen

LÄHDE:

Läsnä ja lähellä. Kaija Maria ja Lari Junkkari. Otava 2010