Ero ainoa mahdollisuus?

Väestöliiton tutkimusten mukaan noin puolet suomalaisista avio- ja avoliitoista purkautuu. Elämme hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa ihmisistä pyritään pitämään hyvää huolta. Erojen määrä on hätkähdyttävän suuri suhteessa muuhun hyvinvointiin. Onko niin, että erojen suuri määrä tulee hyväksyä eräänlaisena vakiona vuodesta toiseen, mitä se on ollut 1990-alusta lähtien, jolloin uusi avioliittolaki astui voimaan? Jos liitto kestää noin ensimmäiset 10 vuotta lasten syntymästä, sillä on hyvät mahdollisuudet kestää aina toisen kuolemaan asti. Tämän johdosta kaikenlainen tuki parille juuri ensimmäisten vuosien aikana on hyvin tärkeätä.

Parisuhteen loppuminen, ero toisesta, on hyvin harvoin helppo asia. Ei edes silloin, jos suhteella ei käytännössä ole jatkomahdollisuuksia. Ero jättää aina jälkensä yksilön sisäiseen maailmaan. Jos lapset ovat mukana erotilanteessa, inhimilliset koettelemukset voivat olla erityisen vaikeita, sen lisäksi käytännön järjestelyt voivat olla ongelmallisia myös. Mutta ilman lapsiakin, ero toisesta voi olla hyvin traumaattinen kokemus.

Erojen takana olevat syyt ovat melko samankaltaisia parista riippumatta. Pari kadottaa jossain vaiheessa tunneyhteytensä. Vastuu toisesta ja luottamus toiseen katoavat. Jotkut puhuvat intohimon loppumisesta, on tunne että ollaan kämppiksiä. Lapsiperheen arki yhdistettynä jommankumman tai molempien kovaan työkuormitukseen on hyvin vaikea yhdistelmä. Tässä tilanteessa, jos parin osapuolet eivät ole enää yhdessä tunnetasolla, muuttuvat usein toistensa ”opponenteiksi”, niin ulkopuolelta tuleva kuormitus voi hajottaa liiton.

Yleinen uskomus on, että pettäminen olisi ensisijainen syy eroon. Tietoon tulleista pettämisistä tutkimusten mukaan vain noin 10 % ensisijaisesti johtaa kuitenkaan eroon. Käytännössä arkiset asiat ovat useimmiten lopulta erojen takana. Työelämän paineet parisuhteille ovat kovat, mutta merkittävää roolia turhaan kuormitukseen näyttelee se miten lapsiperheet tänä päivänä kokevat ns. hyvän elämän vaatimukset. Erilaisten harrastusten ja aktiviteettien määrä on monasti liian iso suhteessa aikaan. Vähempi olisi paljon parempi. Ikävuosien kohdalla noin 40 vuotta muodostaa eropiikin.

Kokemukseni mukaan pettämisistä, epäluottamuksesta, vihanpidosta, jatkuvien riitojen noidankehästä ja muista parisuhdekriisiin tyypillisesti kuuluvista asioista voidaan päästä eroon. Apua kannattaa hakea, mitä aiemmin sen parempi – myös tilanteissa, joissa jo tuntuu, että mitään ei ole enää tehtävissä. Olen sitä mieltä, että merkittävä osa eroista olisi estettävissä. Ongelma on myös, että usein samat vaikeudet ovat mukana seuraavissa parisuhteissa. Terapiaan käytetty aika ja investointi ei ole hukkaan heitettyä. Parhaimmillaan pari- ja seksuualiterapia parisuhteen pelastamisen lisäksi avaa yksilötasollakin sisäisen hienon löytöretken. Elämän laatu paranee kaikilla mittareilla.

Hyvän parisuhteen perustana on arvostus ja luottamus toiseen. Sen päällä on oltava yhteinen näkemys tulevaisuudesta, molemmat odottavat siltä samoja asioita. Päivittäin toista tulisi huomioida erityisesti kosketuksilla, rohkaisuilla ja katseilla. Viesti toiselle: ”Olet minulle tärkeä!”

Jouni Pölönen

Lähde: Väestöliiton barometri 2013
Kiitos: Osmo Kontulan kommentit