Perheterapian voimasta

    Suomessa perheterapia on paitsi yleisesti tunnustettu myös paljon käytetty psykoterapian muoto. Hyvissä koulutusyhteisöissä kouluttautuneet perheterapeutit ovat oppineet hoitamaan sekä kokonaisia perheitä että pariskuntaa tai yksittäisiä perheenjäseniä perheen osana. Perheterapeuttisessa hoidossa voidaan yhtaikaa kiinnittää huomiota paitsi yksittäisten perheenjäsenien elämänhistoriaan ja sen vaikutuksiin perheen nykyisessä tilanteessa myös perheen tilanteen tai elämänvaiheen vaikutuksiin sen yksittäisten jäsenten kohdalla.

    Maailmanlaajuisesti perheterapian voidaan katsoa saaneen alkunsa eri puolilla maailmaa samoihin aikoihin. 1950-luvulla Yhdysvalloissa Nathan Ackerman alkoi tavata kokonaisia perheitä, kun huomasi perheenjäsenten ihmissuhteiden suuren merkityksen potilaidensa vointiin. Isossa-Britanniassa pari- ja avioliittoterapiaan keskittyvä Tavistock-klinikka perustettiin 1940- luvulla. Juuri Tavistockissa  työskenteli myös John Bowlby, joka havaitsi perheen keskeisen merkityksen lapsen kiintymyssuhteen syntymiselle. Isien merkitykseen perhe-elämässä alettiin kiinnittää enemmän huomiota sotien jälkeen. Siihen asti heidän oli harvoin ajateltu vaikuttavan merkittävästi lastensa kehitykseen toisin kuin äitien. Suomessa sai 1940-luvulla alkunsa kirkon perheneuvonta, joka perustettiin avioerojen ehkäisemiseksi miesten palattua rintamalta. Samoihin aikoihin perustettiin myös Väestöliitto.

    Pariskunnan keskinäinen hyvinvointi on olennainen osa koko perheen hyvinvointia. Ilman, että perheen vanhemmat voivat riittävän hyvin keskenään, ei koko perhe voi voida hyvin. Vanhempien keskinäinen huonovointisuus vaikeuttaa lasten tervettä kehitystä, mikä perheterapian saralla on monesti huomattavissa mm. siinä, että lapsen voimakkaidenkin oireiluiden taustalla havaitaan toistuvasti vanhempien parisuhteen ristiriitaisuutta tai kuormittuneisuutta. Kysymys voi olla kasvatuksellisista erimielisyyksistä, jotka nekin usein pohjautuvat vanhempien välillä valitseviin muihin ristiriitoihin. Milloin on kysymys siitä, etteivät vanhemmat ole riittävästi eriytyneet omista kasvuperheistään, milloin siitä, etteivät he koe tulevansa keskinäisessä suhteessaan kunnioitetuiksi, kohdatuiksi tai arvostetuiksi. Myös vanhempien tyytyväisyydellä keskinäiseen seksuaaliseen vuorovaikutukseensa on huomattavia vaikutuksia heidän kykyynsä huolehtia koko perheen hyvinvoinnista.

    Turkulaisen psykiatrian emeritusprofessorin Yrjö Alasen mukaan terve perhe täyttää seuraavat ominaisuudet:

    1. puolisoiden keskinäinen suhde tyydyttää heidän seksuaalisia ja emotionaalisia tarpeitaan
    2. lapsia kohtaan osoitetaan riittävää lämpöä ja ymmärrystä niin, että lasten on mahdollista ilmaista tunteitaan ilman liiallisia rajoituksia
    3. sukupolvien välinen raja on säilytetty vanhempien ja lasten välisissä suhteissa
    4. vanhemmat toimivat sopivina samastumiskohteina lapsilleen
    5. sekä yksittäisillä perheenjäsenillä että perheellä kokonaisryhmänä on kykyä kasvaa ja oppia
    6. perheen sisäiset ristiriidat myönnetään useammin kuin kielletään
    7. irrottautuminen perheryhmästä on lapselle hänen varttuessaan aikuiseksi mahdollista ilman syyllisyydentunteita tai perheen muissa jäsenissä kehittyvää katkeruutta

     

    Perheterapian alkutaival on ollut vahvasti psykoanalyyttiseen teoriaan pohjautuva. Keskeistä tasapainoisen aikuisen parisuhteen ja perhe-elämän saavuttamisessa on riittävän hyvän kiintymyssuhteen mahdollisuus lapsuudessa, minkä seurauksena syntyy käsitys itsestä rakastamisen arvoisena ja rakastamiseen kykenevänä yksilönä. Toisena keskeisenä asiana voidaan pitää riittävästi kehittynyttä kykyä yksinoloon ja ulkopuolisuuden tunteen sietämiseen. Tämä kyky kehittyy lapselle, kun hän voi oivaltaa, että vanhemmat yhdessä pitävät hänestä hyvää huolta, mutta samalla kuitenkin jakavat keskenään myös jotain sellaista todellisuutta, jonka ulkopuolelle hän joutuu jäämään.

    Edellä mainittuihin kysymyksiin voidaan palata paitsi omassa yksilöterapeuttisessa myös perheterapeuttisessa hoidossa myöhemmin elämässä. Perheterapeuttisessa hoidossa on usein äärettömän vaikuttavaa, kun perheen yksittäisten jäsenten elämänhistoriaa voidaan yhdessä käydä läpi ja huomata, miten eri perheenjäsenten kasvuhistorian kysymykset eri tilanteissa nostavat päätään uudella tavoin. Hankalissakin elämäntilanteissa voi olla helpottavaa nähdä perhettä koskevat asiat uudessa valossa, kun niitä tarkastellaan kehityksellinen historia huomioiden. Vaikka konkreettinen elämäntilanne ei muuttuisikaan, sen uudenlainen tulkinta voi avata tietä eteenpäin ja auttaa perhettä ja sen jäseniä muuttamaan suhtautumistaan kulloinkin käsiteltävänä oleviin kysymyksiin. Koko perheen ja sen yksittäisten jäsenten olo helpottuu mahdollistaen aiempaa suuremman tyytyväisyyden kautta terveen kasvun, kehityksen ja luovuuden.

    Perheterapeuttisessa hoidossa on mahdollista tavata perhettä ja/tai sen jäseniä kulloinkin tarkoituksenmukaisessa kokoonpanossa. Olennaista on, että puolisoiden keskinäiset kysymykset ja epäselvyydet voidaan käsitellä rauhassa (usein ilman lasten läsnäoloa) ja näin vahvistaa heitä yhdessä toimimaan vanhempina samansuuntaisesti toisiaan ja toistensa ratkaisuita kunnioittaen. Tämän mahdollistamiseksi on tärkeää käsitellä heidän keskinäiseen suhteeseensa liittyvät kysymykset ja ongelmat niin, että he voisivat olla mahdollisimman tyytyväisiä keskinäiseen suhteeseensa. Vanhempien hyvä parisuhde muodostaa lapselle hyvän kodin.

    Sari Sundvall-Piha
    Psykologi, TM
    Vaativan erityistason perheterapeutti
    Työnohjaaja
    sari.sundvallpiha@gmail.com

    Ero ainoa mahdollisuus?

    Väestöliiton tutkimusten mukaan noin puolet suomalaisista avio- ja avoliitoista purkautuu. Elämme hyvinvointiyhteiskunnassa, jossa ihmisistä pyritään pitämään hyvää huolta. Erojen määrä on hätkähdyttävän suuri suhteessa muuhun hyvinvointiin. Onko niin, että erojen suuri määrä tulee hyväksyä eräänlaisena vakiona vuodesta toiseen, mitä se on ollut 1990-alusta lähtien, jolloin uusi avioliittolaki astui voimaan? Jos liitto kestää noin ensimmäiset 10 vuotta lasten syntymästä, sillä on hyvät mahdollisuudet kestää aina toisen kuolemaan asti. Tämän johdosta kaikenlainen tuki parille juuri ensimmäisten vuosien aikana on hyvin tärkeätä.

    Parisuhteen loppuminen, ero toisesta, on hyvin harvoin helppo asia. Ei edes silloin, jos suhteella ei käytännössä ole jatkomahdollisuuksia. Ero jättää aina jälkensä yksilön sisäiseen maailmaan. Jos lapset ovat mukana erotilanteessa, inhimilliset koettelemukset voivat olla erityisen vaikeita, sen lisäksi käytännön järjestelyt voivat olla ongelmallisia myös. Mutta ilman lapsiakin, ero toisesta voi olla hyvin traumaattinen kokemus.

    Erojen takana olevat syyt ovat melko samankaltaisia parista riippumatta. Pari kadottaa jossain vaiheessa tunneyhteytensä. Vastuu toisesta ja luottamus toiseen katoavat. Jotkut puhuvat intohimon loppumisesta, on tunne että ollaan kämppiksiä. Lapsiperheen arki yhdistettynä jommankumman tai molempien kovaan työkuormitukseen on hyvin vaikea yhdistelmä. Tässä tilanteessa, jos parin osapuolet eivät ole enää yhdessä tunnetasolla, muuttuvat usein toistensa ”opponenteiksi”, niin ulkopuolelta tuleva kuormitus voi hajottaa liiton.

    Yleinen uskomus on, että pettäminen olisi ensisijainen syy eroon. Tietoon tulleista pettämisistä tutkimusten mukaan vain noin 10 % ensisijaisesti johtaa kuitenkaan eroon. Käytännössä arkiset asiat ovat useimmiten lopulta erojen takana. Työelämän paineet parisuhteille ovat kovat, mutta merkittävää roolia turhaan kuormitukseen näyttelee se miten lapsiperheet tänä päivänä kokevat ns. hyvän elämän vaatimukset. Erilaisten harrastusten ja aktiviteettien määrä on monasti liian iso suhteessa aikaan. Vähempi olisi paljon parempi. Ikävuosien kohdalla noin 40 vuotta muodostaa eropiikin.

    Kokemukseni mukaan pettämisistä, epäluottamuksesta, vihanpidosta, jatkuvien riitojen noidankehästä ja muista parisuhdekriisiin tyypillisesti kuuluvista asioista voidaan päästä eroon. Apua kannattaa hakea, mitä aiemmin sen parempi – myös tilanteissa, joissa jo tuntuu, että mitään ei ole enää tehtävissä. Olen sitä mieltä, että merkittävä osa eroista olisi estettävissä. Ongelma on myös, että usein samat vaikeudet ovat mukana seuraavissa parisuhteissa. Terapiaan käytetty aika ja investointi ei ole hukkaan heitettyä. Parhaimmillaan pari- ja seksuualiterapia parisuhteen pelastamisen lisäksi avaa yksilötasollakin sisäisen hienon löytöretken. Elämän laatu paranee kaikilla mittareilla.

    Hyvän parisuhteen perustana on arvostus ja luottamus toiseen. Sen päällä on oltava yhteinen näkemys tulevaisuudesta, molemmat odottavat siltä samoja asioita. Päivittäin toista tulisi huomioida erityisesti kosketuksilla, rohkaisuilla ja katseilla. Viesti toiselle: ”Olet minulle tärkeä!”

    Jouni Pölönen

    Lähde: Väestöliiton barometri 2013
    Kiitos: Osmo Kontulan kommentit

    Miten riidellä parisuhteessa oikein?

    Kuuluuko riitely parisuhteeseen? Entä voiko riita joskus olla myös askel parempaan? Riidan sanotaan myös puhdistavan ilmaa, ja tästä varmasti monella on kokemusta. Kun pari uskalsi ottaa kiistaakin aiheuttavan asian esille, oli se lopulta kummallekin helpotus.

    Usein kuulemme sanonnan asiat riitelevät, ihmiset eivät. Totuus on oikeastaan päinvastoin. Asioista voidaankin ollakin erimielisiä – myös parisuhteessa. Käytännössä erimielisyyden muuttumista riidaksi kannattaa välttää. Kannattaisi tarkastella asiaa yhdessä mahdollisimman rationaalisesti, mutta kun tunteet tulevat mukaan, erimielisyys muuttuu helposti riidaksi.

    Riidan lopputulos harvoin on parempi kuin silloin, kuin jos eri mieltä olevat osapuolet pyrkivät yhdessä löytämään parhaan ratkaisun. Erimielisyys voi koskea vaikkapa lapsen päivähoitoon vientijärjestelyitä äitiysloman päätyttyä tai vierailun pituutta joulunaikaan jommankumman vanhempien luona.

    Miksi me riitelemme? Riidat syntyvät, kun tunnelataus keskusteltavaan asiaan kasvaa liian suureksi. Ihminen voi kokea, ettei hän saa viestiään perille, vaikka hän on vakuuttunut olevansa oikeassa – tai ainakin hyvin vakuuttunut toisen olevan väärässä.

    Jos kyse on vain asiasta itsestään, riita jossain vaiheessa onneksi laantuu ja siihen ei välttämättä enää edes palata. Sen sijaan, jos parin välillä on erilaisia jännitteitä tai tukahdutettuja tunteita, riita saattaa syntyä hyvinkin toisarvoisesta asiasta, esimerkiksi astianpesukoneen väärästä täyttämisestä. Arkinen asia voi edetä myös hyvin rajuksi riidaksi. Fyysistä väkivaltaa onneksi useimmat meistä kykenevät kiihtyneessäkin tilassa välttämään, mutta tavarat voivat hyvinkin lentää kovien sanojen kanssa. Monet meistä ovat tämän parisuhteessaan kokeneet.

    Miettimättä sanotut sanat voivat olla sellaisia, että ne muistetaan vuosienkin päästä. Naiset antavat ehkä miehiä useammin miehiä viiltäviä ”iskuja vyön alle”, sillä verbaaliset keinot ovat heillä usein vahvassa käytössä. Mutta riitaan tarvitaan aina kaksi!

    Onko normaalia jos pari ei koskaan riitele? Jotkut parit sanovat, etteivät he koskaan ole riidelleet. He ovat aina olleet vaikkapa niin hyvä työpari. Tarkemmin keskusteltuna yleensä tulee kuitenkin erilaisia kiistoja yhteisen matkan varrelta esille. Pari ei voi elää onnellisesti eristyksissä ulkomaailmasta, vaikka keskinäiset asiat olisivatkin riittävän hyvässä kunnossa.

    Parin ulkopuolelta tulevat asiat voivat kuitenkin johtaa herkästi riitoihin eikä sitä pitäisi pelätä. Hankalan asian käsittelyä ei tulisi lykätä vain sen vuoksi, että pelkää riitelyä. Esimerkiksi saako kumppani ottaa vastaan entistä vaativamman työn, joka edellyttää runsasta matkustamista perheen parista poissaoloineen?

    Miten ilmaista kiukkuaan oikein? Riidan aikana kumppanin mielenterveyttä tai henkisiä ominaisuuksia voidaan hetkellisesti kuvata hyvinkin puutteelliseksi, tyyliin ”olet täysi idiootti”. Harva meistä kokee olevansa sellainen. Mutta jos kumppani sanookin ”en jaksa enää tuollaista idioottia, otan eron sinusta”, sitä voidaan pitää jo vakavana uhkauksena. Tästä ei onneksi myöskään ole yleensä kyse. Kiihtyneenä yksinkertaisesti sanomme asioita impulsiivisesti, joita emme normaalissa mielentilassa tarkoita.

    Riitelyn tekniikkaa voi oppia, samaten omaa tunnetilaa pystyy tietyissä rajoissa säätelemään. Vältä kaikkia yleistyksiä, kuten ”olet aina äitiäni inhonnut”. Parempi on sanoa kiihtyneenäkin, ”minulla on tunne, ettet pidä äidistäni”.

    Vältä ainakin näitä yleistyksiä korostavia termejä: aina, ikinä tai ei koskaan. Tällaisten yleistysten määrää olisi hyvä riidoissaan tietoisesti pienentää.

    On hyvin voimaannuttava tunne, kun huomaakin, että tunnetasolla riita ei napannutkaan tällä kertaa enää minuun kohtuuttomasti kiinni, viha ei karannutkaan hallitsemattomaksi aggressioksi. Jos pystyy kokonaan toisen raivon yläpuolella olemaan, kannattaa kuitenkin välttää toisen naureskelua tai vähättelyä. Toisaalta loukkauksia ei pidä yrittää hampaat irvessä vain myöskään sietää, vaan mahdollisimman rauhallisesti kertoa toiselle, että sanasi ovat nyt kohtuuttomia. Alkoholin vaikuttaessa ei kannattaisi riidellä lainkaan. Valitettavasti alkoholi edesauttaa vanhojen riitojen avaamista ja aiheuttaa uusia, usein pelkkien väärinkäsitysten seurauksena.

    Milloin kääntyä asiantuntijan puoleen? Jos riitelyssä toistuu sama ”noidankehä”, joskus jopa vuosia, on syytä kääntyä asiantuntijan puoleen. Mustasukkaisuus, pettämiset, lähisukulaisiin liittyvät negatiiviset asenteet, seksiongelmat, ja muut ilmiongelmat voivat johtaa toistuviin riitoihin, joista pari ei ilman ulkopuolista apua pääse eroon. Monesti näiden selvästi havaittavien ongelmien alla on vaikkapa hylätyksi tulemisen pelkoa, turvattomuuden tunnetta, riittämättömyyden kokemista, omasta henkilöhistoriasta kumpuavia asioita.

    Pari- tai seksuaaliterapiassa voidaan taustalla vaikuttavat ongelmat tunnistaa ja työstää niitä yhdessä. Tällöin ne eivät enää sisäisenä kuormituksena purkaudu turhiksi aggressioiksi riitojen muodossa. Apua tulee aina hakea, jos riidat muuttuvat joko fyysiseksi tai selkeästi henkiseksi väkivallaksi. Riitojen noidankehässä ei ole kenenkään pakko olla. Hyvin vaikeistakin elämänkokemuksista ja tilanteista on mahdollista päästä yli. Apua kannattaa hakea aina tarvittaessa. Se ei ole heikkouden tai osaamattomuuden merkki.

    Parisuhteen laatu ja oma hyvinvointi paranevat merkittävästi kun kuormittavien riitojen määrää saadaan pienennettyä. Se elämään kuuluva asia tulee kuitenkin muistaa, että tunteet ovat osa keskeinen osa ihmisyyttä ja välillä riita vain syntyy, vaikka asiat olisivatkin hyvässä kunnossa parisuhteessa.

    Jouni Pölönen

    Parisuhteen haasteet lapsiperheissä

    Useimmat ihmiset haluavat lapsia itselleen, mahdollisesti lapsesta tai nuoresta alkaenkin. Osa ihmisistä toisaalta voi vastustaa ajatusta, syystä tai toisesta – mutta jossain vaiheessa, yleensä sopivan kumppanin löydyttyä, mieli muuttuukin. Ikävä kyllä, kaikki ihmiset eivät pysty saamaan lapsia, vaikka kuinka niitä haluaisivat ja olisivat hyviä vanhempiakin.

    Kun lapset tulevat mukaan parin elämään, se myös lopullisesti muuttuu. Kasvavasta lapsesta, myöhemmin mahdollisista sisaruksista on huolehdittava. Uusioperheissä on oma tilanteensa, kun elämät yhdistetään. Lapset antavat elämään valtavan rikkauden, sisällön ja tunteen jatkuvuudesta. Lapset myös voivat laittaa parin keskinäiset välit todella kovalle koetukselle. Itsessään lasten olemassaolo perheessä harvemmin aiheuttaa eron, mutta lapsiperheen arkeen liittyvät vaikeudet voivat uhata muuten heikkoa parisuhdetta. Esimerkiksi parin kahdenkeskeisen ajan väheneminen voi jo johtaa etääntymiseen. Puolisot saattavat kokea, ettei yhteyttä toiseen enää ole. Usein seksuaalisuuden toteuttaminen kärsii myös.

    Avio- ja avoerojen määrät ovat surullisen suuret. Laskentatavasta riippuen noin puolet liitoista päättyy eroon. Tämä, jo viime vuosien aikana vakioitunut määrä, vaikuttaa pitkälti myös olevan hyväksytty tosiasia: näin nyt vaan käy parisuhteille. Lisäksi syntyneiden vauvojen määrä Suomessa on tällä hetkellä poikkeuksellisen alhainen. Se on samaa luokkaa kuin 1860-luvun lopun nälkävuosina, jolloin yhteiskunnan aineelliset olosuhteet olivat aivan toisenlaiset. Jokin meidän yhteiskuntamme ilmapiirissä on pielessä, kun parit eivät lapsia halua tai uskalla hankkia, aineellisesta yltäkylläisyydestä huolimatta.

    On myös valitettavaa, että monet parit, joilla on lapsia, ei aina selviä yhdessä. Mitä tehdä asian eteen? Kaiken perusta on tietysti yhteiskunnan arvot. Lasten hankintaa ja niiden kasvatusta, edelleen perheiden hyvinvointia, tulee tukea muutenkin kuin juhlapuheissa, todellisilla käytännön toimilla. Pelkkä erojen suuri määrä, saattaa osaltaan pelottaa pareja. Kun tuokaan pari ei kestänyt lapsiperheen arkea, miksi meidän kävisi paremmin? Jo yleinen asennemuutos auttaisi: vaikeista tilanteista on mahdollisuus selvitä.

    Yhteiskunnan tuella voidaan auttaa jo lapsia hankkineiden perheiden vanhempien hyvinvointia ja parisuhdetta, ainakin taloudellisesti. Tästä huolimatta, vaikka yhteiskunnan antamat olosuhteet olisivat hyvätkin, parit voivat tietysti joutua ongelmiin keskinäisissä väleissään. Esimerkkinä mainittakoon heikko sosiaalinen turvaverkko, kuten kaukana asuvat sukulaiset ja ystävät.

    Terveydenhuollon rooli on tärkeä. Mitä aiemmin terveydenhuollon ammattilaisten interventio huonontuneeseen parisuhteeseen tehdään, sen parempi. Asia tulee rohkeasti ottaa esille esimerkiksi lastenlääkärin vastaanotolla, työterveydessä tai muiden erikoislääkärikäyntien yhteydessä. Terapia-apua kannattaa tarvittaessa tarjota ja madaltaa sen kynnystä. Useissa tapauksissa ylivoimaisilta tuntuvat parisuhdeongelmat muuttuvat tavallisen ihmisen mittaisiksi, normaaliin elämään kuuluviksi asioiksi, eivätkä enää tunnu ylivoimaisen raskaan kivireen vetämiseltä. Tulee muistaa, että onneksi kyse on useimmiten parisuhteen ongelmien ratkaisusta, ei jommankumman tai molempien vakavista henkilökohtaisista mielenterveysongelmista. Ikävä kyllä pitkittyneissä parisuhdeongelmissa myös henkilötason murheet, kuten vakava masennus voivat astua kuvaan. Siksi apua kannattaa ajoissa hakea, jo lasten takia.

    Parisuhteen hyvinvointiin taitoja

    Positiivinen elämänasenne

    Positiivinen, myönteinen elämänasenne koetaan jo käsitteenä, paljon hoettuna kliseenä, mitä se ei ole. Se on tärkeä asia koko elämän ja edelleen parisuhteen hyvinvoinnin perustaksi. Negatiivinen pessimistinen ilmapiiri tarttuu toisiin ihmisiin, varsinkin kumppaniin, jonka kanssa yleensä ollaan paljon yhdessä. Turha taaksepäin katsominen, pieleen menneiden asioiden sekä ongelmien vatvominen. Näitä kannattaa välttää. Erehdyksistään voi ottaa opiksi, mutta niihin ei kannata juuttua. Useimmat ihmiset haluavat hyvää muille ja heihin voi luottaa. Huumori ja valoisa elämänasenne ovat tärkeitä asioita, jotta parisuhde voi hyvin. Mikäli jostain syystä jotkut menneet asiat ahdistavat kohtuuttomasti, niistä yli pääsy tuntee vaikealta, ne ovat mielessä häiritsevän pitkään ja kuormittavat sinua ja suhdettasi, tällöin kannattaa kääntyä ammattilaisen puoleen. Niistä on turha kärsiä.

    Aivotutkimuksessa on saatu selville, että ihmisen aivot alkavat uudelleen rakentua eri tavalla, kun ajattelemme myönteisesti, suuntaamme energiamme eteenpäin elämässä. Suomessa ilmasto on jo vaativa. Meillä on hyvin kaunis luonto ja pitkä valoisa ajanjakso. Sen vastapainona on pitkähkö lyhyen valoisuuden ajanjakso, jolloin usein aurinkokaan ei näyttäydy. Tällaisina päivinä myönteinen elämänasenne joutuu koetukselle. Mutta läheisistä ihmisistä, hymyistä, ilosta, myötäelämisestä, niistä kaikista saa hyvää energiaa myös harmainakin päivinä. Toisinpäin, apeus ja alakulo tarttuvat erityisen helposti näinä ajankohtina. Pahimmillaan synkkyyttä aletaan ”hoitaa” päihteillä tai pakenemisella erilaisiin asioihin. Ihminen menee ojasta allikkoon. Kumppanin kanssa kaikki kiva yhdessätekeminen antaa hyvää energiaa, lujittaa parisuhdetta ja kantaa vaikeidenkin asioiden yli.

    Kyllä taaksekinpäin voi katsoa. Meillä jokaisella on kauniita ja mukavia muistoja menneisyydestä. Toisilla enemmän, toisilla omasta mielestään vähemmän, ja jotkut voivat kokea että kokonaiset elämänjaksot ovat menneet pieleen. Usein erityisesti kariutuneen parisuhteen ajanjakso muuttuu ihmisen mielessä synkäksi elämänvaiheeksi. Entinen kumppani muuttuu eriskummalliseksi olioksi, jossa ei ole mitään hyvää koskaan ollutkaan. Miksi ihmeessä vuosien, jopa vuosikymmenten ajanjakso kannattaisi muuttaa pelkästään huonoja asioita ja muistoja sisältäväksi ajaksi? Välittömästi eron jälkeen voi tuntuakin, että tulipa tehtyä suuri virhe. Ajan kuluessa kannattaa olla armollinen itselle ja muille. Varsinkin lapset kärsivät turhaan tällaisesta.

    Usein rahaan liittyvät asiat, esimerkiksi epäoikeudenmukaisiksi koetut perinnönjaot ja vastaavat, voivat aiheuttaa pahimmillaan loppuelämän mittaista katkeruutta. Henkilö joka näitä mielessään vatvoo, tartuttaa katkeruutensa helposti lähipiiriinsä, varsinkin parisuhde kärsii. Onko se saamaton perintöpöytäliina todellakin sen arvoinen, että pysyvään katkeruuteen kannattaa mennä. Toisena esimerkkinä työelämän epävarmuudet ovat myös asia, joista kannattaa mahdollisimman nopeasti päästä yli. Tänä päivänä saatikka tulevaisuudessa entisajan työsuhteet, joissa ollaan samassa työpaikassa nuoresta eläkkeelle asti, vaikka ei edes huvittaisi, ovat harvinaisia. Tietty epävarmuus on hyväksyttävä. Käännettävä se rikkaudeksi, uusiksi mahdollisuuksiksi elämässä.

    Aikuinen ihminen ei ole vastuussa vain itselleen. Siksi joka päivä ajatelkaamme, mikä tässä päivässä oli hyvää, sellaista josta voin olla onnellinen. Se kannattaa kertoa sille rakkaalle kumppanilleen myös. Ja kuunnella häntä, mitä hänelle kuuluu, juuri tänään.

    Jouni Pölönen